”Puolen vuoden
sisällä pitäisi valmistua, etsiä työpaikka, sopeutua arkeen
maaseutuyrittäjän vaimona ja repiä vielä jostain aikaa itsestä
huolta pitämiseen.”
En valmistunut,
joten en ole myöskään etsinyt töitä. En ole juurikaan
saanut/ottanut omaa aikaa. Sopeutumisprosessi arkeen
maaseutuyrittäjän vaimona on alati käynnissä. Suunnitelmat eivät
ole muuttuneet.
Kesä on mennyt
pitkällä lomalla lapsosen kanssa. Ollaan laiskoteltu kotona,
opeteltu navettahommia tilalla, leikattu ruohoa, heiluttu
moottorisahan kanssa, perustettu kasvimaa, kitketty rikkaruohoja,
noukittu retiisejä salaattiin, syöty soppaa mustikkametsässä,
sienestetty, käyty uimassa, treffattu kavereita, juhlittu niin omia
kuin kavereiden synttäreitä, pyöräilty, pesty mattoja, leivottu,
herkuteltu, nukuttu pitkään, luettu, virkattu torkkupeittoa,
maisteltu viinimarjoja pensaasta ja ruohosipulia omenapuun juurelta,
ongittu piskuisia ahvenia, ihmetelty puussa paisuvia omenoita ja
paljon muuta! Ei pöllömpi kesä laisinkaan, vaan olisi se saanut
jatkua vieläkin pidempään.
Aloitin
juoksukoulun uudelleen. Ensimmäinen kaksiminuuttinen meni helposti,
toisessa alkoi jalat painaa, mutta todennäköisesti juoksin sen
liian lujaa, koska stressasin naapureita. Kävelin enemmän kuin
ohjelmassa, jotten joutuisi heti juoksemaan ylämäkeen. Muistan
vieläkin, miltä tuntui juosta 10 vuotta sitten. Missään muussa
liikunnassa en ole kokenut sellaista tunnetta, jopa hurmaa. Olen aina
epäillyt, etten voisi enää kokea sitä samaa. Miksi? Järjellä
ajateltuna tämä haave on kaikista haaveistani kaikkein helpoin
toteuttaa. Jos onnistun,voin onnistua missä vaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit! :)