Viikon kruunu: Coda alla Vaccinara

Tänään kokeilin Siskot kokkaa -blogin Nellen suosituksesta Laziosta, Testacchiosta, teurastajien kaupinginosasta kotoisin olevaa Coda alla Vaccinaraa - häränhäntää sellerillä ja tomaatilla. Aivan käsittämätön keitto, jossa puolet aineksista ja mausteista ovat sellaisia, joista en juurikaan pidä, mutta ne yhdistyvät yliluonnollisella tavalla lähes jumalaiseksi komboksi. Jos vain voisin liittää tuoksun tähän, koska eihän se näytä yhtään miltään!

Jälkkäriksi Costa Ricasta asti matkannut kaveri sellaisenaan:

Pitikö tämän olla joku ruokablogi? No ei pitänyt, mutta uuteen elämääni kuuluu aidosti herkullinen ruoka. En suostu enää syömään mitään kevyttuotteita ja ”laihdutusruokaa”, joista en erityisemmin pidä, ja joita tulee syötyä ylen määrin, koska niistä ei kerta kaikkiaan lähde nälkä. Ties mitä lisäaineitakin niissä on. Kohtuus kaikessa ja elämän pitää maistua hyvälle. Siinä kohtuudessa on tosin yllin kyllin opettelemista. Pitäisikö kenties sittenkin tehdä pahaa ruokaa? Vaan taidan hallita senkin taidon ihan hyvin. Lapsonen totesi pari päivää sitten päivällispöydässä: ”Äiti, miksi sinä teet aina tämmöstä?” ”Ai, mimmosta?” ”No tämmöstä Pahaa Ruokaa.” Kiva. No, puolustuksekseni voin sanoa, että tyttö oli toista päivää kuumeessa. Silloin ei kuulemma oikein ruoka maistu. Kelle maistuu, kelle ei...

Tällä viikolla olen siis ollut kipeän lapsen kanssa kotona. Tylsäääää! Lenkkeily on ollut tauolla ennen kuin hädin tuskin alkoikaan. Edellisen juoksupäivityksen jälkeen pääsin kakkosviikon lähes loppuun asti. Tuskaisan lenkin jälkeen seurasi aivan loistava lenkki. Sitten iski kai laiskuus, jonka jälkeen kierre oli valmis: muutaman lenkittömän päivän jälkeen olin aivan samanlaisessa väsytokkurassa, jollaisessa velloin koko syksyn ja puoli talvea. Laiskuriviikkoa seurasi tämä sairastupaviikko. Olo on ällöttävä ja erityisesti ärsyttää se, että olotila on aivan itse lusmuilulla aiheutettu. Mikä syy se sairas lapsi on? Ihan yhtä lailla mies sen kanssa olisi hetken pärjännyt kuin terveenkin lapsen kanssa. Nyt on aika ryhdistäytyä. Ensi viikosta tulkoon reipastumisviikko ja sitä seuraavasta reippailuviikko. (Vaikkakin inhoan sanoja "ryhdistäytyä" ja "reipas" lähes yhtä paljon kuin "selkäranka" ja "repsahdus".)

Noottia mieheltä

No niin. Herra isä, miten hajamielinen olenkaan. Mies tarjosi minulle kuulemma pullakahvit naistenpäivän kunniaksi. Vaikka miten pinnistelin, en muistanut, että milloin ja missä se muka tapahtui. Mies tietysti ilomielin täytti aukon muistissani. Miten ihmeessä olin voinut unohtaa!? Mies halusi välttämättä Agrimarketin Kevätpäiville, jonne suostuin poikkeamaan. Siellä sitten jonotettiin hernekeittoa, kahvia ja pullaa muutaman kymmenen eläkeläispapan kanssa. Oli siellä varmaan kaksi mummoakin. Ei siinä mitään. Hyvää oli soppa, mutta kahvi maistui kultivoituneeseen ;) makuuni pahvimukista hieman pahviselle, enkä minä sitä pullaa ottanut, kun en siitä niin välitä. Enkä myöskään ihan hahmottanut, että ne olivat The Naistenpäiväkahvit. Excusez-moi vaan. Tulkoon siis kiusallinen asiavirhe näin korjattua: sain hienon lahjan (=mopin) lisäksi myös pullakahvit. Näin on.

Sekalaista sepustusta ja päätöntä porinaa

Helpotuksen huokaus. Sain opintoihini lisäaikaa. Minä, jonka mielestä opintojeni suurin anti on se, että pystyy todistamaan kykenevänsä suorittamaan noin viisivuotisen projektin itsenäisesti kunnialla alusta loppuun, olen opiskellut jo..öh...11,5 vuotta. Toki olen oppinut paljon tieteellisten tutkimusten tekemisestä, kriittisestä suhtautumisesta, tiedon etsimisestä ym. Ja olenhan minä tietysti tehnyt tänä aikana paljon muutakin. Lisäaikaa pätkähti kokonaiset kaksi vuotta lisää (Hups, miten siinä niin kävi?! Toivoin saavani lisää aikaa kaksi kuukautta.), mutta aion tietysti tehdä parhaani valmistuakseni ensi syksynä. Graduohjaajani sanoi, ettei sitä kannata etukäteen murehtia, valmistuuko syys- vai joulukuussa. Kuulemma meteoriitti voi tipahtaa taivaalta hetkellä millä hyvänsä. Sanoin, että jos niin käy, niin kyllä minua siinä tilanteessa harmittaisi ihan hirveästi, jos gradu olisi vielä kesken.

Eilen juhlittiin kansainvälistä naistenpäivää. Tai kuka juhli, kuka ei. Päivän kohokohtani oli viikon ruokaostosten shoppailu vähän isommassa Citymarketissa. Sain vähän muutakin. Ilmeisesti naistenpäivän kunniaksi:

Juhuu, löysin vihdoin häränhäntiä! Miestä ällötti ajatuskin (vaikkei kuulemma muka ällöttänyt), mutta lupasi toki maistaa. Parempi olikin, kun laittamiseenkin meni hulppeat neljä tuntia. Näistä...

...kokkailin...

 

...herkullisia braised and glazed häränhäntiä eli kotoisammin tahmahäntiä. Ohje löytyi Siskot kokkaa -blogista. Valmiista ruoasta en ehtinyt saada kuvaa, kun se katosi parempiin suihin alta aikayksikön. Jopa lapsonen imeskeli innolla omaa hännänpalastaan, vaikka haudutusliemessä oli reilusti punaviiniä. Näitä teen varmasti toistekin.

Meillä on eilisen shoppailureissun jälkeen maailman kauneimman värisiä roskapusseja. Iloitsin niistä yhdessä lapsen kanssa. Nuorempi meistä hihkui riemusta roskiskaapin avattuaan. Minä iloitsin vähän hiljempaa. Mies heitti meitä kohti outoja katseita.

Katsokaa nyt, miten ihania! Ne on liiloja!

Tänään koettiin suuren maailman markkinahumua Auran markkinoilla. Tai humua. Tai, no, käytiin parissa kaupassa ja ostettiin ilmapallo lapselle. Ja lakua kaikille.