Eilinen juoksulenkki kaksine 4 minuutin juoksupätkineen oli tuskaa. Jo ensimmäisen neliminuuttisen jälkeen pohkeeni olivat aivan tönköt enkä ollut varma, jaksanko kotiin asti. Jalat vertyivät mukavasti kävellessä juoksuosuuksien välissä, mutta siitä huolimatta loppumatkan askel ei noussut keveästi kuin metsäkauriilla kevätauringossa. Olo oli ennemminkin kuin virtahevolla sulanutta lakritsia kengänpohjissa. Jaksoin kuitenkin sen, mitä pitikin.
4-vuotias lapseni määritteli sanan "tuska" hieman eri tavoin. Tuskaa on kuulemma se, jos on perheemme parikymmenkiloisen koiran kanssa teltassa, jonka isi on rakentanut vilteistä ja tuoleista, ja koira pieraisee. "Sitten tulee tuskaa."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit! :)